Ilmakitaransoiton MM-kisojen ilmoittautuminen auki

Anna Abreu tähdittää Ilmakitaransoiton MM-finaalia

Ilmakitaransoiton MM-kisoja juhlitaan Oulussa jo kuudettatoista kertaa 24.-27. elokuuta. Nelipäiväinen tapahtuma pitää sisällään mestaruustaiston lisäksi tiivistunnelmaisen Mustien hevosten karsinnan sekä ilmakitarafanien ykköskohteen, ideologiaan ja ilmiöön pureutuvan Ilmakitaraseminaarin.

Monipäiväinen ilmakitarafestivaali valtaa Oulun elokuussa

Koko kansan karnevaaliksi muodostunut MM-finaali kisataan Oulun Torinrannassa perjantaina 26. elokuuta.  Finaalissa toisistaan mittaa ottavat yli kahdenkymmenen maan kansalliset mestarit, menestyksekkäimmät mustat hevoset sekä hallitseva maailmanmestari, jo kahtena perättäisenä vuonna voiton Ranskaan vienyt Sylvain ”Günther Love” Quimene. Maailman parhaimpien ilmakitaristien lisäksi tähtisäihkettä finaalilavalle tuo kotimainen pop-idoli Anna Abreu. Viime vuosina monituhatpäisen yleisön Torinrantaan kerännyt MM-finaali on jälleen pääsymaksuton ja ikärajaton koko perheen kesäjuhla.

Viimeisistä finaalipaikoista kamppaillaan Mustien hevosten karsinnassa rokkibaari 45 Specialissa torstaina 25. elokuuta. Karsinnan panokset ovat kovat, sillä parhaat mustat hevoset pääsevät kisaamaan kansallisia mestareita vastaan MM-finaaliin. Loppuviikon hulinoihin voi orientoitua keskiviikkona 24. elokuuta järjestettävässä Ilmakitaraseminaarissa, jossa perehdytään maailman läpinäkyvimpään taiteenlajiin kansainvälisten ilmakitaratähtien ja –asiantuntijoiden johdatuksella.

Ilmakitarakausi kuumenee maailmalla

Kansainvälisen ilmakitaraverkoston osakilpailumaat ovat jo aloittaneet kansallisten ilmakitaramestareiden etsimisen. Tällä hetkellä kattavat kisakiertueet ovat käynnissä mm. Belgiassa sekä rapakon takana Yhdysvalloissa, jossa osakilpailukiertue kattaa peräti 18 kaupunkia. Kesän aikana mestaruuksia ratkotaan ympäri maailmaa aina eteläisestä naapurimaastamme Virosta eksoottiseen Brasiliaan saakka.

Maailman ilmakitaraherruudesta pääsee kamppailemaan ilmoittautumalla Mustien hevosten karsintaan ilmoittautumislomakkeen kautta. Ilmoittautuminen on auki 8. elokuuta 2011 saakka. Myös seminaari-ilmoittautuminen on avattu, lisätiedot ja osallistumismaksut löytyvät Seminaari-sivulta.