Maailmanmestaruus Yhdysvaltoihin

Mon Aug 25 15:42:27 2008

Ilmakitaransoiton valta vaihtui toiselle pallonpuoliskolle

Ilmakitaravalta vaihtui Oulussa perjantaina 22. elokuuta pidetyssä MM-finaalissa, kun Yhdysvaltojen Craig "Hot Lixx Hulahan" Billmeier murskasi kanssakilpailijansa viimeistellyllä esityksellään. Näin ollen kahden aiemman vuoden maailmanmestari Ochi "Dainoji" Yosuke (JP) joutui väistymään korkeimmalta pallilta. Ensimmäisellä kierroksella huippupisteet saanut Hot Lixx Hulahan soitti toisella kierroksella pahimman kilpailijansa, Alankomaiden Andel "John Sniffler" Soreen suohon tarkasti ajoitetuilla liikkeillään ja yleisön villitsevällä kokonaisuudella.

Vahvistuvan maailmanlaajuisen maineen ja kunnian lisäksi yhdysvaltalainen sai palkinnoksi käsintehdyn suomalaisen Flying Finn -kitaran. Kisan kakkonen John Sniffler ja kolmonen Cole "Johnny Utah" Manson (CAN) palkittiin Hot Lixx Hulahanin lailla Gollan laptop-repuilla. Kansainvälinen ilmakitarayleisö pääsi äänestämään suosikkiaan kilpailun aikana, ja kansan suosikiksi valittiin Christian "Heart Buckboard" Sweep (DE). Finalistit palkittiin myös Gollan Music Bag - mp3-koteloilla.

Torstai-illan karsinnoista selvinneet neljä kilpailijaa kohtasivat finaalissa kansallisten kisojen voittajat Australiasta ja Uudesta-Seelannista, Japanista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Norjasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Alankomaista, Ranskasta, Italiasta, Etelä-Afrikasta, Suomesta, Virosta, Venäjältä ja Kreikasta sekä Dainojin, joka puolusti kisassa vuosien 2006 ja 2007 mestaruuksiaan. Vapaavalintaisen kierroksen kymmenen parasta soittivat pakollisella kierroksella järjestäjien valitsemana kappaleena Billy Talentin menevän punk-rallin "Red Flag".

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisojen tulokset ja pisteet:

1. Craig "Hot Lixx Hulahan" Billmeier (US) 35.5
2. Andel "John Sniffler" Soree (NL) 34.8
3. Cole "Johnny Utah" Manson (CAN) 34.7
4 Francois-Xavier "Master Peace" Phan (FR) 34.4
4. Ichikawa the Rock (JP) 34.4
6. Ochi "Dainoji" Yosuke (JP) 34.2
7. Christian "Heart Buckboard" Sweep (DE) 33.5
8. Clay "Clay Bangers" Connolly (AU) 33.4
8. Daniel "Midnight Moses" Robertson (UK) 33.4
10. Simon "Turak" Edwards (UK) 32.8
11. Carlos Slazenger (GR) 16.6
11. Maxim "Angel of Death" Andro (FIN) 16.6
13. Daniel "Fahnderstruck" Faranna (IT)16.5
13. Terje "Lord Fist" Stephansen (NOR) 16.5
15. Aikyu "Super IQ" Kanagawa (JP) 16.4
16. Dirk "Lord Airness" Lüdi (CH) 16.3
17. Heine "Lord Wolmer" van der Walt (ZA) 16.1
17. Alexander "Devil Seducer" Gott (RU) 16.1
19. Oskari "Knucklefinger" Martimo (FIN) 15.4
20. Aivar Meos (EE) 15.1

Arvovaltaisen tuomariston puheenjohtajana toimi jo kolmannentoista kerran kitaristilegenda Juha Torvinen. Torvisen lisäksi tuomaristossa vaikuttivat ilmakitaransoiton maailmanmestari vuosimallia 2005, Michael "The Destroyer" Heffels (NL) ja ilmakitaransoitosta tohtoriaatin tehnyt tutkija Amanda Griffiths (UK) sekä kaksi kansallisten ilmakitarakisojen järjestäjää, Rita Cadillac (FR) ja Mark DiPietro (CA).

Kilpailun jälkeen Torinrannan ilmakitaristit kutsuivat tuttuun tapaan koko maailman yhteiseen ilmakitaransoitantaan Rocking in the Free Worldin tahtiin. Ilmakitaransoiton ideologian mukaan pahat asiat katoavat maailmasta ja ilmastonmuutos pysähtyy, kun kaikki soittavat ilmakitaraa.

Torinrannan muusta ohjelmistosta vastasivat Chisu ja Maj Karma. Illan juontajana toimi yleisön hurmannut yhdysvaltalainen ilmakitaraguru Dan "Björn Türoque" Crane. Yleisöä tapahtumassa oli n. 1000.